AUK Jämsät Äijät ry:n historiaa

AUK Jämsän Äijät ry:n perustaminen

AUK Jämsän Äijät ry:n perustava kokous pidettiin Vitikkalan kansalaiskoululla 1970. Kokouksessa oli 63 tulevaa jäsentä. Kerho on toiminyt r.y:nä vuodesta 1971 alkaen

 Alkuperäisen toiminta-ajatuksensa mukaisesti:

”Kerho toimii autourheilutoiminnasta kiinnostuneiden jäsentensä yhdyselimenä. Sen tarkoituksena on edistää autourheilua, järjestää ohjaaja- ja kartanlukukoulutusta sekä ajanotto-, tuloslaskenta- ja muuta toimitsijakoulutusta sekä pyrkiä aktivoimaan nuorison moottoriurheiluharrastusta.

Kerho toimeenpanee AKK:n sääntöjä noudattaen autourheilukilpailuja.”

Voimakasta toimintaa

Virallisesti yhdistysrekisteriin kerho merkittiin 9.2.1971. Toiminta alkoi voimakkaasti ST-ajoihin painottuvana. Vuosina 1971–1977 järjestettiin vuosittain oma kilpailu ja parikin. Alkuun kilpailun nimi oli Toukokuun ajot, vuonna 1972 nimeksi vakiintui Jämsän Äijän Lenkki.

Vuoden 1977 jälkeen seurasi pitkä tauko lajin kilpailujen järjestämisessä. Seuran jäsenet kuitenkin kilpailivat edelleen enemmän tai vähemmän aktiivisesti muualla. Vuosina 1984 – 1986 järjestettiin yhteistyössä Korpilahden Ua:n kanssa kansallisia kilpailuja sekä 5. SM-Lenkki. Vuonna 1992 järjestettiin vielä AS-piirinmestaruuskilpailun osakilpailu. Jäärata-ajoja järjestettiin toiminnan alkuvuosina yhteistyössä alueen muiden seurojen kanssa kansallisina ja SM-kisoina.

SM-kisoja ja Neste Rally Finlandia

Jyväskylän Suurajojen ja myöhemmin Neste Oil Rally Finlandin erikoiskokeita olemme järjestäneet vuosittain vuodesta 1971 alkaen. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan), vuosina 1986 ja 1987, hoidettiin Jämsän Äijien toimesta kuuden erikoiskokeen järjestelyt.

Maastoajoja, sittemmin Rallisprint – kilpailuja järjestettiin vuosina 1978 – 1998 (?). Jämsän Maastoajot ajettiin vuoteen 1987 saakka Betonisammolla sekä kansallisina kilpailuina, että SM-osakilpailuina. Sitten siirryttiin Himokseen ja Himos Rallisprint SM-osakilpailuihin. Vuonna 1990 kilpailun nimi oli International Himos Rallysprint, kun mukana oli myös ulkomaisia kilpailijoita.

Omia ralleja on järjestetty keskimäärin kahden vuoden välein vuodesta 1979 alkaen. Vuosina 1979 – 1984 ajettiin viisi Repekka-rallia ja vuosina 1986–1990 järjestettiin 4 Isko – rallia. Vuodesta 1992 – vuoteen 2006 kilpailu ajettiin 8 kertaa Hotelli Jämsä – rallina.

Vuoden 2008 kisa oli nimeltään Jämsä-ralli. Yhteensä siis 18 koitosta. Kilpailuja on järjestetty eritasoisina, kansallisista pienoisralleista ja miniralleista Cup- ja SM-osakilpailuihin saakka.

Omaa rallitoimintaa ja mikroautoilua

Mikroautoharrastajia oli alusta alkaen mukana paljon, joten jo vuonna 1971 perustettiin toimikunta, jonka tehtävänä oli tutkia mahdollisuuksia mikroautoradan saamiseksi Jämsään.

Kaikki valmistelut veivät aikansa, joten rakennustöihin päästiin vuonna 1981. Rata tehtiin asvaltointia lukuun ottamatta kokonaan talkoilla, Jämsän ja Jämsänkosken kaupungit osallistuivat päällysteen kustannuksiin avustusten muodossa.

Vihkiäiskilpailut ajettiin juhannuksena 1982. Sen jälkeen on vuosittain järjestetty vähintään kahdet kilpailut, joista useat ovat olleet SM-osakilpailuja. Kerhon jäsenet ovat aktiivisesti kiertäneet maata ja jopa maailmaa osallistumassa kilpailuihin. Saaliina on tullut lukuisia SM-mitaleita ja myös PM-mitaleita.

AUK Jämsän Äijät ry:n puheenjohtajia

Raimo Elonen 1970-1975

Pentti Kaurahuhti 1976

Jorma Haggrén 1977-1982

Raimo Jokela 1983-1985

Mauri Vainiomäki 1986

Jauri Haarla 1987-1990

Arja Maunula 1991-1992

Ari Järvinen 1993-1994

Markku Yli-Houhala 1995-2013

Veli-Matti Haljala 2014-

Ota yhteyttä

AUK Jämsän Äijät ry

Harhalantie 41

42100 Jämsä

jamsanaijat@gmail.com

(karttasijainti alla)

Puheenjohtaja

Sihteeri

Johtokunnan jäsen

Johtokunnan jäsen

Satu Vehmas

p. 040 8586947

satumaria78@outlook.com

Johtokunnan jäsen

Tuomas Töyry

p. 050 413 5916

tuomas.toyry@gmail.com

 

Johtokunnan jäsen

Henry Äyräväinen

p. 040 9661212

henry_ayravainen@hotmail.com

Johtokunnan jäsen

Johtokunnan jäsen